TALON MAALAUS – KOLME VAIHETTA UPEAAN LOPPUTULOKSEEN.

Talon julkisivu on meitä ensimmäisenä vastassa kotiin tullessamme. Se pistää myös ensimmäisenä muiden silmään. Koska mikään ei kestä ikuisesti, olet ehkä päättänyt tehdä asialle jotakin. Talon maalaus voi tuntua vaativalta projektilta, mutta niin vaativa se ei kuitenkaan ole, etteikö työvaiheita saisi mahdutetuksi kolmeen vaiheeseen.

1. POHJATYÖ

Kun pohjatyöt on tehty hyvin, on lopputuloskin onnistunut. Ulkoseinät tulee pestä ja vanha maali kenties myös poistaa ennen kuin maalaat seinät uudelleen. Anzan jatkovarteen kiinnitetyllä pesuharjalla ja ergonomisella maalikaapimella säästät aikaa ja vaivaa pohjatyötä tehdessäsi.

POHJAN TULEE OLLA PUHDAS. Tee pohjatyöt huolellisesti ennen kuin tartut siveltimeen tai telaan. Pue yllesi kumihanskat ja suojalasit. Puhdista seinät liasta ja homeesta ja irrota löyhästi kiinni oleva maali. Pese seinät siihen tarkoitetulla pesuaineella tai homeenpoistoaineella. Käytä pesuun pesuharjaa ja jatkovartta. Anna puun kuivua ennen kuin jatkat.

KAAVI VANHA MAALI POIS JA POHJUSTA PUUPINNAT. Poista irtoileva maalipinta maalikaapimella. Vaihda lahonneet puuosat uusiin. Jos kaavit pinnat puupuhtaiksi, tulee pinnat pohjustaa pohjustepuunsuojalla. Hio ruosteiset naulat ja käsittele ne ruosteenestolla, jos aioit maalata vaalealla värisävyllä. Muutoin ne voivat värjätä seinän.

MUISTITHAN SUOJATA MUUT PINNAT? Ennen kuin alat maalata seinää, suojaa kaikki sellaiset kohteet, joita et aio maalata. Peitä ikkunat, helat ja saranat, syöksytorvet ja ulkoseinässä olevat valaisimet. Jos aiot käyttää maalaamisessa telaa, peitä myös seinän vierustalla oleva kasvillisuus ja siirrä mahdolliset kulkuneuvot vähintään 20 metrin päähän talosta, jottei niihin roisku maalia.

2. MAALAUS

Monet meistä kaipaavat keväisin auringon lämpöä ja kuivempia ilmoja. Ainakin ne, jotka ovat ajatelleet maalaavansa talon julkisivun. Ennen kuin ryhdyt työhön, kannattaa hankkia tarpeeksi siveltimiä ja teloja, jotta kaikki halukkaat voivat auttaa maalaamisessa.

SIVELTIMELLÄ VAI TELALLA? Ulkoseinät voi maalata aivan yhtä hyvin telalla kuin siveltimelläkin. Tela säästää hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Kokeile Platinum-sarjan ulkomaalaukseen tarkoitettua telasettiä, johon kuuluu säädettävä telavarsi ja kaksi 7 cm:n Platinum Wistex-maxitelaa isompia pintoja varten sekä minitelavarsi ja minitela pienemmille pinnoille. Näiden lisäksi tarvitset myös Platinumin pitkän patterisiveltimen, jolla ulotut hankalampiin kohteisiin.

VALITSE OIKEA TELA. Jos tarkoituksesi on maalata ohuemmalla kuultomaalilla, käytä Platinum-sarjan Antex-telaa. Karheille puupinnoille sopii parhaiten pitkänukkainen tela, kuten esim. Platinum-sarjan Wistex-maxitela. Kannattaa myös pitää mielessä, että mitä pidempi nukka telassa on, sen enemmän se roiskii maalatessa.

VALITSE OIKEA SIVELLIN. Jos aiot maalata ulkoseinät siveltimellä, tarvitset kahdenlaisia siveltimiä: yhden leveän ulkomaalisiveltimen, jolla on hyvä maalinnostokyky, ettei sinun tarvitse koko ajan olla kastamassa sivellintä maaliin, sekä yhden pitkävartisen siveltimen, jolla ulotut hankalampiinkin kohteisiin. Vinkkinä myös, että sivellin kannattaa valita ulkoseinän laudoituksen mukaan. Jos lauta on noin 100 mm leveä, valitse 100 mm:n levyinen ulkomaalisivellin, joka peittää koko laudan leveyden kerralla. Työ sujuu helpommin ja nopeammin. Älä myöskään unohda astiapidintä, jonka avulla voit ripustaa maalisangon tikkaille.

HELPOTA TYÖTÄSI. Kiinnitä telavarteen ja/tai siveltimeen tarpeen mukaan lyhyt tai pitkä jatkovarsi, niin sinun ei tarvitse kiipeillä tikkailla, telineillä tai rappusilla, ja työskentelystä tulee varmempaa. Ulotut sitä paitsi pidemmälle, mikä helpottaa työtäsi samalla kun säästät hartioitasi ja selkääsi.

MAALAA SAMAN TYYPPISELLÄ MAALILLA. Kun maalaat ulkoseinät uudelleen, käytä mieluiten saman tyyppistä maalia kuin seinillä ennestään jo on. Lue maalinvalmistajan ohjeet.

AURINKOA JA LÄMPÖÄ? EI KIITOS! Älä maalaa lämmintä seinää tai suorassa auringon paisteessa. Maali kuivuu muuten liian nopeasti, eikä ehdi kunnolla kiinnittyä. Pinnasta tulee näin myös epätasainen, eikä lopputuloksesta tule kaunis, ja laudoitus saa huonomman suojan.

MAALAA PONTIT ETUKÄTEEN. Tuore ponttipaneeli kutistuu kuivuessaan. Maalaa paneelit ja pontit ohuelti kerran ennen kuin asetat ne paikoilleen, jotta sinun ei tarvitse maalata paneelien välisiä rakoja uudelleen maalin ja paneelin kuivuttua.

VARO ROISKEITA. Jos väärän sävyistä maalia roiskuu muille pinnoille, pyyhi maaliroiskeet heti pois. Riepuja on hyvä olla aina lähettyvillä.

VUORI- JA NURKALAUDAT VIIMEKSI. Maalaa seinät ennen kuin maalaat vuori- ja nurkkalaudat toisella sävyllä. Tuulilevyt ja aluskatto sitä vastoin tulee maalata ennen seiniä, jottei maalia valu seinille.

ÄLÄ SÄÄSTELE MAALIA. Ota siveltimeen tai telaan reilusti maalia ja levitä se kunnolla.

KUULTOMAALISÄÄNTÖ. Kuultomaalit maalataan alhaalta ylöspäin, lauta koko pituudelta kerrallaan. Päälle maalatut kohdat näkyvät tummempina laikkuina maalin kuivuttua.

KÄÄRI TYÖVÄLINEET MUOVIIN. Pidätkö tauon tai otatko nokoset? Kääri tela tai sivellin muoviin. Jos pidät pidemmän tauon, puhdista työvälineet huolella.

3. HUOLTOTYÖT

Pesemällä ulkoseinät joka vuosi pysyy talosi julkisivu siistinä ja maalipinta pidempään hyvänä.

PESU JA HUOLTO. Jotta ulkoseinät näyttäisivät pitkään hyviltä, tulee ne pestä vuosittain. Tutki samalla, onko seinissä kohtia, jotka vaativat uudelleenmaalausta tai laudan vaihtoa. Käytä pesuun jatkovarteen kiinnitettyä pesuharjaa, niin yletyt kaikkialle.